EPÄONNEA JA ONNEA MIKKELISSÄ
SM-sarjan viimeinen osakilpailu kaasuteltiin Mikkelissä 22.9 varsin kosteissa olosuhteissa.
Reitin pituus oli noin 290 kilometriä sisältäen seitsemän erikoiskoetta yhteensä 105 kilometriä. Syyssateiden kastelemat tiet olivat paikoitellen todella liukkaita. Tällä kertaa Anteron kartanlukijan tehtäviä hoiti jyväskyläläinen Mikko Jokinen, koska Janne oli kokemassa nelivetoisen vauhtia Mattias Thermanin kyydissä a-junioreissa. Vaikka Anterolla oli allaan n-ryhmän VW Polo, hän päätti osallistua a-ryhmään, jossa oli enemmän osanottajia ja siten myös enemmän pisteitä jaossa. Toki vastuskin oli kovempi, koska parhaissa a-ryhmän trophy -autoissa on noin 30 prosenttia enemmän tehoa kuin n-ryhmän Polossa. Mestaruustaistelun osalta tilanne ennen viimeistä kilpailua ei ollut Saaren osalta paras mahdollinen. Saaren yltäessä voittoon, saisi Juha Laaksonen olla enintään luokan kahdeksas.
Ensimmäisellä ek:lla luokan pohjat ajoi Mika Savolainen Nissan Micralla, mutta joutui keskeyttämään tekniseen vikaan seuraavalla erikoiskokeella. Antero ajoi ensimmäisellä ek:lla toiseksi, jonka jälkeen hän hallitsi kilpailua aina kuudennelle erikoiskokeelle saakka. Viimeistä edellisellä pikataipaleella onnetar puuttui peliin. Kuusi minuuttia ennen Saarta pätkälle startannut saksalainen Mark Wallenwain kaatoi ajokkinsa, mutta pääsi kuitenkin jatkamaan. Saksalaisen matkanteko ei ollut tämän jälkeen kovinkaan vauhdikasta, jonka Antero sai karvaasti kokea. Antero joutui ajamaan Wallenwainin ohjustaman V1600 -luokan Suzukin perässä ek:n viimeiset kymmenen kilometriä pääsemättä hänestä ohi. ”Suorilla Polossa ei kulku riittänyt ja mutkissa ei ollut tilaa ohitukseen. Vaikka ajoimme lähes puskurissa kiinni ei saksalainen kuitenkaan huomannut meitä rikkoutuneiden peiliensä takia”, harmitteli Antero. Saari-Jokinen -kaksikko menetti luokkajohtonsa hävitessään tällä ek:lla 37,4 sekuntia johtoon kirineelle Mikael Lindbergille.Onnetar huomasi kohdelleensa Anteroa epäoikeudenmukaisesti ja puuttui uudestaan peliin viimeisellä ek:lla. Lindberg kärsi rengasrikon, jonka siivittämänä Antero ja Mikko nousivat luokkavoittoon 9,2 sekunnin erolla. A-ryhmän voittaminen ”ännäläisellä” autolla oli todella kova suoritus, kuten toiseksi tulleen Lindbergin kartanlukija Sami Korhonenkin totesi viimeisen ek:n maalissa: ”Voitto meni kyllä ihan oikeaan osoitteeseen!” Luokkavoitto ei kuitenkaan tuonut Saarelle toivottua mestaruutta Laaksosen sijoittuessa neljänneksi. Saari jäi mestaruudesta viiden pisteen päähän joutuen tyytymään hopeaan.
”Vaikka hopea on häviö, kestän sen kyllä ja kohdistan katseeni reilun parinviikon päästä ajettavaan Ranskan EM-osakilpailuun. Tällä kertaa ei voi muuta kuin katsoa peiliin; auto kesti hyvin ja ajokin sujui lähes moitteettomasti, mutta myöhästynyt sarjaan ilmoittautuminen vei ensimmäisen kisan pisteet ja siten mestaruuden.”

