VARTTI Ralli Kerava 2009
Perälä Rally Team:illa harmillinen viikonloppu Keravan rallissa.
Näyttää siltä et tämä ralli ei sovi meille totesi Janne harmissaan jättäessään keskeytysilmoituk-sen ek 3 jälkeiseen huoltoon. Poikien kisa on piloilla Ek 3:lla tapahtui spinnaus jonka tuloksena he päätyivät ojaan. Autolle ei käynyt mitenkään mutta paikalla ei ollut katsojia nostamassa autoa tielle. Aikaa kului yli 10 minuuttia ennen kuin matka pääsi jatkumaan.
Pakko sanoa et ei ollut oikein fiilistä jatkaa tämän jälkeen kisaa. Tottakai olisi ollut hyvä testata autoa lopuilla pätkillä seuraavia kisoja varten mut kyl me oltiin tällä kertaa sitä mieltä et hoidetaan testaukset kisojen ulkopuolella. Harmistunut Janne totesi.

Myös Yaniv Buskila koki Keravan rallin teiden haastavuusden ek 2:lla. Ensimmäistä kertaa Suomessa ajanut Yaniv joutui myös keskeyttä-mään ulosajoon ek 2:lla. Pitkän suoran jälkeen nypyn takana oleva tiukka oikea yllätti israelilais kuskin ja tuloksena oli keskeytys.
"Kyl voi sanoa et kaveri oli täydin maansa myynyt kun menimme katsomaan autoa paikan päälle. Tärkeintä ettei kuljettajapa-rille kuitenkaan käynyt mitenkään. Onneksi pienen keskustelun jälkeen kaveri ymmärsi et ei se ralliura tähän lopu ja alkoi jo hieman suunitella tulevaisuutta et jos tulisi kokei-lemaan miltä tuntuu ajaa pakkassäässä lumipenkkojen keskellä. Jäämme mielenkiin-nolla odottamaan. Seuraavaksi Matu ja Janne nähdäään syyskuun lopussa ajettavassa Hyvinkään sm rallissa. Kaks päivää vedetään ja lupaan et kaasu pohjassa" sanoo janne luottavaisena.

