SM VAAKUNA RALLI - TULOKSET
LOPPU HYVIN - KAIKKI HYVIN!
TULOKSENA LUOKAN 3. SIJA
Päivän erikoiskokeet menivät suunnitelmien mukaan. Sijoitus oli 5. ja 6. paikkeilla. Liukasta oli mutta rauhallisesti mentiin eteenpäin. Päivän ensimmäiselle huoltotauolle saavuttiin luokan sijoituksella 6. Perishuollot niin autolle kuin kuljettajille ja hyvillä mielin takaisin radalle!
Erikoiskokeella 5. sitten sattui ja tapahtui. Kivet urissa tekivät kapeilla teillä määrätietoista työtä renkaille. Kaksi ensimmäistä kolausta renkaat kestivät, mutta kolmas kerta toden sanoi! Rengas meni palasiksi n. 5km ennen maalia. Ainoa onni onnettomuudessa kisan kannalta, oli vain se että samoin kävi n. 30:lle muullekin autolle. Aikaa menetettiin paljon mutta ek:n loppuun asti päästiin kuitenkin.
Erikoiskokeiden välissä suoritettiin Matthias Thermannin ajohistorian ensimmäinen renkaanvaihto! Nopeasti tästä tehtävässä suoriuduttiin ja päästiin ajoissa jatkamaan kisaa eteenpäin.
Päivän toisella huoltotauolla katsottiin auto läpi. Autossa ei ilmennyt muita vaurioita rengasrikosta joten uudet kumit alle, vararengas paikoilleen, kuljettajille pullaa ja kahvia ja eikun takaisin radalle!
Viimeiset erikoiskokeet ajettiin suunnitelmien mukaan maltilla. Tämä taktiikka toi tulokseksi luokan 3. sijan.
"Päivä oli työntäyteinen kokonaisuus. Flunssa helpotti ja fiilis oli hyvä koko päivän. Ainoa huonompi hetki oli kun pääsimme renkaanvaihtoon erikoiskokeiden 5. ja 6. välissä. Kovat oli kolaukset kapealla pätkällä kun rengas meni. Ei tuolle mitään voinut. Taisi kyllä osua muutamalle muullekin sama kohtalo joten tuli onneksi vähän tasoitusta siltä osin. Tyytyväinen voimme kuitenkin olla päivään. Luokan 3. sija on hyvä!" - toteaa Janne
Kuvia Mikkelistä laitetaan galleriaan viikolla 9.


