WALES RALLY GB 2009
Kaksi pulttia pelasti Mattias Thermanin mainion avauspäivän Walesissa!
Mattias Thermanin ja kartturi Janne Perälän kauden päätöskisa, Walesin MM-ralli alkoi lupaavasti, vaikka avauspäivänä ei dramaatiikaltakaan vältytty.
Walesissa Cardiffin ympäristössä ajettavassa MM-kauden päätöskisassa kaasuteltiin avauspäivänä kuusi erikoiskoetta. Kaikki meni Mitsubishi Lancer Evo X -kilpuria käskyttävältä kaksikolta suunnitelmien mukaan - aina viimeisen siirtymän viimeisille kilometreille asti.
Mentiin viitospätkällä yksi mutka vähän leveäksi ja vasen takakulma osui johonkin. Ek:n maalissa tarkistimme auton, mutta mitään sen suurempaa ei löytynyt, Therman kertasi ongelmien alkua.
Päivän viimeinen erikoiskoe meni ongelmitta, mutta siirtymätaipaleella kohti huoltoa alkoi tapahtua. Moottoritiellä, noin kymmenen kilometriä ennen rallikeskusta, vasen takarengas lähti irti. Hyvin sujunut rallin avaus oli lähellä päättyä surkeasti walesilaisen pikatien varteen. Therman ja Perälä taiteilivat kuitenkin irronneen takarenkaan kahdella ehjänä säilyneellä pultilla kiinni ja pääsivät kuin pääsivätkin nilkuttaen yötauolle.
Onneksi pääsimme perille, sillä loppumetreillä rengas meni vielä jatkuvasti lukkoon. Silloin ei hyvältä näyttänyt, Perälä manasi.
Huoltopilttuu sähköistyi kun musta Mitsubishi linkkasi viimein korjattavaksi. Reilussa puolessa tunnissa vioittunut renkaan napa vaihdettiin uuteen, kuten osumaa ottanut takapuskurikin. Therman ja Perälä leimasivat auton määräaikaan mennessä ja huokaisivat helpotuksesta samalla kun pikavauhtia hommia paiskinut huoltoryhmä pyyhki hikeä otsalta.
Thermanin autokunta on ensimmäisen päivän jälkeen kokonaiskilpailun sijalla 25. N-ryhmässä kaksikko pitää sijaa 13.
Tätä pientä hässäkkää lukuun ottamatta, kaikki meni tänään ilman mitään vaikeuksia. Auto tuntui tosi hyvältä eikä tietkään olleet niin liukkaita, kun alkuun ounastelimme. Varsinkin viimeiset kolme pätkää sujuivat erittäin hyvin, Therman summasi Walesin avausta.



