WALES RALLY GB 2009
Wales päättyi onnellisesti – Therman rallin paras amatööri ja kolmanneksi paras suomalainen!
Mattias Therman ja kartturi Janne Perälä lähtivät Walesin MM-rallin päätöspäivään tukevasti sijalta 20. Eroa niin eteen kuin taaksekin oli minuuttitolkulla, joten kaksikko ajoi sunnuntain erikoiskokeet varmasti maaliin ja piti Walesin haastavissa olosuhteissa paikkansa. Rallin toiseksi viimeisellä pätkällä kokonaissijoitus parani pykälällä Citroen-kuski Sebastien Ogierin ajettua ulos.
N-ryhmässä kaksikko oli hienosti kahdeksas ja mainittava sulka hattuun on myös se, että Therman oli Walesin 22:sta amatöörikuskista selvästi paras.
Erittäin hienot kolme päivää on takana. Varmasti meikäläisen uran tapahtumarikkain ralli ja samalla ehkä myös yksi opettavaisimmista, tyytyväinen Therman viittasi kahden ensimmäisen päivän läheltäpiti -tilanteisiin.
Viimeisenä päivänä ajetut neljä erikoiskoetta tarjosivat vielä varmuuden vuoksi tuttua walesilaista haasteellisuutta, mutta toisin kuin aiempina päivinä, Therman ja Perälä selvisivät ilman suurempaa dramaatiikkaa.
Päätöspäivänä ajettiin ihan hyvin, mutta toki myös aika varmasti. Olosuhteet olivat aamulla aika hurjat. Välillä tuli niin paljon vettä, että näkyvyys oli todella heikko eikä vain pystynyt vetämään täysillä, vaikka suoralla oltiinkin, kaksikko kertoi rallin viimeisen erikoiskokeen jälkeen.
Rallin kaksi viimeistä pätkää tultiin jo vähän aamua nopeammin. Auto oli hyvä ja ukot, sekä kuski että kartturi olivat iskussa. Takapuskuri tietenkin vähän roikkuu, mutta muuten päätöshuoltoon ei ole mitään erikoista. Lekaa ei tällä kertaa tarvita, Therman lupasi.
Therman oli Walesin kolmanneksi paras suomalaiskuski. Fordin tehdaskuskien, Mikko Hirvosen ja Jari-Matti Latvalan, lisäksi suomalaisväriä kisaan toivat Jarkko Nikara sekä Atte Alanen. Tämän vuoden päätöskisa osoitti, että Therman on ottanut ralliurallaan askeleita eteenpäin. Viime vuonna Walesissa, MM-debyytissään Therman ajoi kokonaiskilpailun sijalle 25. Viime vuotiseen verrattuna sijoitus parani siis kuudella pykälällä.

